
Moniteholinssit
Oletko yksi niistä, joiden lukulasit ovat aina hukassa, kun niitä tarvitaan? Olet jopa saattanut yrittää ehkäistä ongelmaa ostamalla useammat lukulasit, niin että niitä riittää kaikkiin huoneisiin kotona sekä autoon ja työpaikalle. Mutta kun ravintolassa pitäisi lukea ruokalistaa, eivät lukulasit kuitenkaan ole mukana. Siinä tapauksessa sinun kannattaisi kokeilla monitehoisia piilolinssejä! Ne on erityisesti suunniteltu korjaamaan ikänäköä eli presbyopiaa, joka on meidän kaikkien kohtalo ennemmin tai myöhemmin.
Sana presbyopia tulee kreikan kielen sanasta presbys, joka tarkoittaa vanhaa miestä. Noin 40 vuoden iässä ihmisen kyky nähdä selkeästi lähelle alkaa heiketä, ja näkö muuttuu epätarkaksi huolimatta siitä, miten hyvä se onkaan ollut aikaisemmin. Lehteä ja kirjaa täytyy pitää käsivarren mitan etäisyydellä, jotta teksti olisi selkeää. Syynä tähän on silmän linssin ajan myötä tapahtuva kangistuminen ja sen joustavuuden heikentyminen, mikä tekee lähellä olevan kohteen tarkentamisen vaikeaksi. Päänsärky ja väsymys ovat tavallisia oireita, joista moni kärsii, koska silmät rasittuvat joutuessaan tekemään kovemmin työtä. Aikaisemmin ongelma ratkaistiin monitehoisilla (progressiivisilla) silmälaseilla, nykyään samaan tarpeeseen on olemassa vastaavanlaisia piilolinssejä. Moniteholinssit tulee sovittaa huolella optikon luona ja lisäksi on hyvä varautua siihen, että linsseihin tottuminen saattaa viedä jonkin aikaa.
Kenelle?
Moniteholinssit sopivat useimmille ikänäöstä kärsiville. Jos sinulla on ollut hyvä näkö koko ikäsi, silmälasien käyttämisen aloittaminen saattaa tuntua ikävältä, etkä tunne itseäsi omaksi itseksesi. Sinusta ehkä tuntuu, että silmälasit tekevät sinusta vanhan näköisen. Tältä ongelmalta säästyt moniteholinssien avulla.
Moniteholinssit ovat täydellinen ratkaisu huonosti kauas näkevälle, joka lisäksi kärsii ikänäöstä. Jos käytät linssejä, olet luultavasti alkanut täydentää niitä lukulaseilla. Koska moniteholinssit on tehty sitä varten, että niillä näkee samaan aikaa hyvin sekä lähelle että kauas, sinun ei koskaan enää tarvitse miettiä, mihin laitoitkaan lukulasisi!
Erityyppisiä moniteholinssejä – valitse parhaiten sinulle sopivat!
Monitehoisia kuukausilinssejä tai viikkolinssejä käytetään 2–4 viikon ajan. Linssit laitetaan silmiin aamulla ja ne poistetaan ja puhdistetaan illalla. Yön ajan linssejä säilytetään linssikotelossa linssinesteessä.
Monitehoisia kertakäyttölinssejä käytetään yhden päivän ajan ja ne heitetään pois illalla. Puhdistamista tai säilyttämistä ei tarvita. Mukavaa ja hygienistä! Jos käytät linssejä ainoastaan erityistilanteissa, kertakäyttölinssit ovat ehdottomasti taloudellisin vaihtoehto. Ajattele esimerkiksi tilannetta, jossa lähdet laskettelureissuun, mutta käytät tavallisesti silmälaseja. Pakkaa mukaan kertakäyttölinssejä, niin säästyt lumenroiskeilta laseissa tai hankaluuksilta yrittäessäsi saada silmälasit asettumaan yhdessä laskettelulasien kanssa.
Toivoisitko, että näkisit aina täydellisesti sekä lähelle että kauas? Siinä tapauksessa sinun kannattaa kokeilla monitehoisia yötäpäivää-linssejä. Näitä linssejä voi käyttää jopa neljä viikkoa yhteen menoon tarvitsematta poistaa niitä välillä silmistä. Linssit sopivat mainiosti pitkiä työpäiviä tekeville tai niille, jotka useasti unohtavat poistaa linssit silmistä ajoissa tai jotka yksinkertaisesti ovat väsyneet siihen, etteivät näe kunnolla heti aamulla herättyään.
Moniteholinssien top 5:
1 – Focus Dailies Progressive
2 – PureVision Multi-Focal
3 – AcuvueBifocal
4 – AirOptix Aqua Multifocal
5 – SofLens Multifocal
Moniteholinssit
Acuvue Bifocal, 6/laatikko
Acuvue Bifocal on Johnson & Johnsonin valmistama monitehoinen yötäpäivää-/kahden viikon linssi. Acuvue Bifocal on...Lisätietoa Acuvue Bifocal
Air Optix Aqua Multifocal, 6/laatikko
Air Optix Aqua Multifocal on CIBA Visionin valmistama monitehoinen yötäpäivää-/kuukausilinssi. Air Optix Aqua Multifocal...Lisätietoa Air Optix Aqua Multifocal
Focus Dailies Progressives, 30/laatikko
Fri frakt - spara 39 kr! För fraktfritt beställ minst 6 st. Passa på! Focus Dailies Progressives on CIBA Visionin valmistama...Lisätietoa Focus Dailies Progressives
Focus Progressives, 6/laatikko
Focus Progressives on kuukausilinssit valmistajalta CIBA Vision. Focus Progressives korjaa aikuisnäköä ja mahdollistaa...Lisätietoa Focus Progressives
Proclear Multifocal, 6/laatikko
Proclear Multifocal on Cooper Visionin valmistama monitehoinen kuukausilinssi. Proclear Multifocal -linssi läpäisee erittäin...Lisätietoa Proclear Multifocal
PureVision Multi-Focal, 6/laatikko
PureVision Multi-Focal on Bausch & Lombin valmistama monitehoinen yötäpäivää-/kuukausilinssi. PureVision Multi-Focal on...Lisätietoa PureVision Multi-Focal
SofLens Multifocal, 6/laatikko
SofLens Multifocal on Bausch & Lombin valmistama kuukausilinssi. SofLens Multifocal -linssin katsotaan olevan johtava...Lisätietoa SofLens Multifocal














